16.2.2023 19:44
LJK

Toimintaohje epäasialliselle tai syrjivälle käytökselle otteluissa päivitetty


Toimintaohje tuomareille ja joukkueille, jos otteluissa esiintyy syrjivää käytöstä

Tuomareille, joukkueille ja toimitsijoille koostetut ohjeet antavat valmiit toimintamallit puuttua pelitapahtuman aikana katsomossa tai kaukalossa tapahtuvaan syrjivään käytökseen ja samalla ne varmistavat, että ottelut saadaan pelattua läpi. Ohjeet sisältyvät jatkossa mm. joukkueenjohtaja- ja tuomarikoulutuksiin. 

Joukkueiden toimihenkilöiden, pelaajien ja vanhempien, jotka pääsääntöisesti toimivat nuorten otteluissa toimitsijoina, tavoittamiseksi Jääkiekkoliitto edellyttää seuroilta ohjeiden läpikäyntiä seuran toimesta helmikuun aikana. 

Epäasiallista tai syrjivää käytöstä koskeva ohje otteluihin on päivitetty elokuussa 2023

Ohjeistus koskien epäasiallista tai syrjivää käytöstä otteluissa on elokuussa päivitetty.

Ohjeistukseen on lisätty epäasiallinen käytös syrjivän käytöksen lisäksi. Ohjeistus on siten laajempi kuin aiempi.

Tarkoitus on, että kaikkeen epäasialliseen käytökseen puututaan ottelutapahtumissa niin erotuomarien kuin myös joukkueiden toimesta. Täten esimerkiksi epäasiallisesti toimiva katsoja voidaan poistattaa ottelusta erotuomarin päätöksellä. Tämä uudistus on yksi monista toimista, joilla puututaan epäasialliseen käytökseen.

Nämä ohjeet on käytävä läpi jokaisen seuran jokaisessa joukkueessa pelaajien, toimihenkilöiden ja vanhempien (U18 ja nuoremmat) kanssa ennen sarjakauden 2023-24 alkua.


Direktiv för domare och lagen i situationer, var det i matcherna förekommer diskriminerande beteende

De sammanställda direktiven för domarna, lagen och funktionärerna kommer med färdiga procedurer för att ta tag i förekommande diskriminerande beteenden i läktaren eller i rinken. Samtidigt säkrar de om att matchen fås spelat till slut. Direktiven ingår i bland annat lagledar- och domarutbildningarna.

Ishockeyförbundet förutsätter att föreningarna går igenom direktiven under februari månad med lagens funktionärer, spelare och föräldrar som huvudsakligen fungerar som funktionärer under matcherna